Rennot lihakset – Parempi mieli

Kaikki varmaankin voivat olla samaa mieltä siitä, että matkailu on paljon mukavempaa rennoilla ja jumittomilla lihaksilla. Ainakin itselläni on monesti matkaillessa koituneet ongelmaksi erittäinkin kipetä lihakset esimerkiksi hieman pidempien lentojen jälkeen. Pitkät istumiset saavat jotenkin aivan tukkoon selän sekä muut lihakset. Pitkään olen jo koittanut etsiä apua tähän ongelmaan ja pari kuukautta sitten nettiä selaillessa löysinkin oivan avun tähän jokapäiväiseen ongelmaan. Toki olen yrittänyt hierontoja monissa paikoissa, mutta ne tuppaavat vaihtelevan tasoaan erittäin paljon sekä monissa paikoissa niistä saa pulittaa oivan osuuden matkabudjetista. Mutta kuten sanoin, niin pari kuukautta sitteen törmäsiin nettiin foam roller nimiseen kapistukseen, josta kiinnostuikin samantien. Mikäli foam roller ei ole sinulle tuttu, niin kyseessä on vaahtomuovin tapaisesta materiaalista tehty rulla, jonka päällä tehdään erilaisia hierontaliikkejä oman kehon painon avulla. Kuullostaa simppleliltä ja sitä se onkin, mutta samalla se on myös erittäin tehokasta tehdä toimivaa lihashuoltoa matkustellessa. Foam rollereita myydään kahta eri kokoa 45cm sekä 90cm ja varsinkin lyhyempi malli matkaa matkalaukussa tai rinkassa melko kivuttomasti matkalla kuin matkalla. Foam roller on helppo kaivaa esiin aina kun sitä tarvitset ja sen avulla hieromiseen tarvitset vain pienen tilan tasaisella pohjalla. Käytännössä voit siis käyttää foam rolleria missä tahansa hotellissa.

Olen nyt matkustellessani käyttänyt foam rolleria noin 2kk ja lihaksen tuntuvat paljon vapaantunimmilta kuin ennen. Olen pyrkinyt käyttämään foam rolleria joka ilta noin 15 minuttia sekä pidempien lento- tai bussimatkojen jälkeen puolisen tuntia. Enään aamulla ei tunnukkaan niin tönkköiseltä nousta uuteen päivään ja on ilo lähte tutustumaan uuteen kohteeseen. Voinkin sanoa että tämä on ehdottomasti yksi parhaimmista löydöistä matkailun saralla tänä vuonna. Sen käyttö ei myöskään jää ainoastaan matkailuun vaan foam rollein käytöstä on tullut tapa, jota tulee jatkettua myös kotona. Foam rolleri maksaa muutamasta kympistä aina yli sataseen. Esimerkiksi www.foamrolleri.fi tarjoaa monia erilaisia foam rollereita sekä muuta hyödyllistä tietoa sen käytöstä. Ei olekkaan vaikea sanoa että tämä laite on ehdottomasti sen muutaman kympin arvoinen, jonka siihen sijoitat. Kehosi tulee varmasti kiittämään tästä ostoksesta ja sitä kautta myös mielesi sillä on huomattavasti mukavampi herätä uuteen päivään vetreänä kuin tönkkönä. Mikäli haluat tietää mitä tahansa lisää foam rollerista ja miten minä sitä käytän, niin kommentoi alapuolelle ja mahdollisesti teen uuden blogipostauksen vielä itse foam rollerin käytöstä. Nyt on kuitenkin aika tehdä pieni hieronta ja sen jälkeen painaa päätä tyynyyn 🙂

Taas risteillään!

Taas kerran risteillään, mutta tällä kertaa ei sentään Tallinnaan vaan mennäänkin jo toiselle puolelle hiukan isompaa lätäkköä. Tätä reissua on jo ootettukin aivan liian kauan, joten en voi sanoin kuvailla kuinka innostunut sekä myös jännittynyt olo alkaa olemaan.

Calebrity Century oli kelluva kotimme pari viikkoa joulun ja uudenvuoden molemmin puolin. Onnistuin jo hukkaamaan paperin, josta olisi voinut laskea ajamamme matkan, mutta pitkä se oli, vaikkei tarkkoja lukuja olekaan. Kaliforniasta Panaman kanavan kautta Floridaan kertyy merimaileja kummasti.
Matkaa lukuina:
15 yötä
6 kohdetta (liian vähän)
4 maata, joissa en ole ennen käynyt (Guatemala, Costa Rica, Panama ja Kolumbia)
Minulle ne olivat maat 92, 93, 94 ja 95 matkalla kieli poskessa heitettyyn sadan maan tavoitteeseen
7 kokonaista vuorokautta vain merellä (liikaa)
4 luettua romaania
1 auringossa palanut korva
1 vatsatauti
1 missatut uuden vuoden juhlat (tuli uni)
1000 matkasta säästynyttä dollaria (shoppailut eivät lähteneet mitenkään käyntiin San Diegossa, myöhemmin varsinaisia ostelukohteita ei ollutkaan kuin Cartagena, mutta siellä hiki esti)
muutama hilejuoma (daiquiri) satamissa ja laivalla

The Pearl

The Pearl Qatar on Qatarin vastaus Dubain The Palmille, eli täysin ihmisen luoma, keinotekoinen saari kaupungin kupeessa. The Pearl ei ollut ainakaan vielä 2011 kokonaan valmis, mutta varsin hyvän käsityksen siitä sai, kun yhtenä iltana otimme taksin ja lähdimme katsomaan. Dohassa on muuten todella halpaa ajaa taksilla. Hinta mittarissa on jokseenkin sama kuin se olisi Suomessa. Ero vain on, että yksi euro on lähes viisi riyalia. Koska julkista liikennettä ei ole ja välimatkat ovat varsin pitkiä, on taksi oikeastaan ainoa vaihtoehto, jollei vuokraa autoa. Jollei koko päivää käytä paikasta toiseen liikkumiseen, tulee taksi ehdottomasti vuokra-autoa edullisemmaksi.

Pyysimme taksia ajamaan The Pearlille, ja siihen se meidät jätti: Rolls Royse -kaupan eteen. Jaaha, että sellainen paikka tämä Pearl, tuumin. Jotta Rolls Royset eivät osoittautuisi satunnaiseksi poikkeukseksi, oli vastapäätä Ferrari-liike.

Pearlin rantabulevardi on ehkä kilometrin mittainen ja lähes ympyrän muotoinen. Kaaren toisella reunalla on siis meri ja toisella korkeita, uusia taloja, joiden alakerrat ovat vieri vieressä luksusmuotiliikkeitä ja ravintoloita. Ylemmät kerrokset ovat asuinhuoneistoja. Kattohuoneistojen ikkunat olivat kolmen kerroksen korkuisia. En taida osata laskea niin pitkälle, kuin vaatisi, jotta saisi hinnan niille asunnoille.

Pienellä alalla on kaikki ne liikkeet, joiden suunnittelijoiden nimiä voi lukea muotilehdistä. Suurin osa on taas sellaisia, että eihän minulla ole varaa edes ovea avata. Ei sen puoleen että olisi kummemmin kiinnostustakaan mennä luomuksia hypistelemään. Mutta onhan liikkeiden ikkunoita hauska katsella. Mukana ovat mm. Alexander McQueen ja Stella McCartney, joiden liikkeitä en ole kovin monessa paikassa nähnyt.

Ravintolat ovat myös varsin hintavia. Joukossa on myös yksi Gordon Ramsayn ravintola, jossa hampurilaisesta saa maksaa 50 euroa. Ei se tietysti ihan mikä tahansa hamppari ole, vaan erottuu vayguhäränpihvillä bulkkipurilaisesta. Muistin lukeneeni, että rannassa on myös The Noodle house. Olihan se, kauimmaisessa reunassa, aivan täynnä, ja sieltä sai erinomaista ruokaa, mutkatonta palvelua ja hintaan, joka mahdollisti syömisen loman muinakin päivinä.

Ei voi sanoa Paearlin olleen mitenkään ruuhkaisa. Suurimmassa osassa liikkeitä myyjät saivat viettää iltaansa ihan keskenään. Kahviloiden ulkoterassit sen sijaan olivat melko täynnä viileästä illasta huolimatta. Mutta paikalle sattuneiden ihmisten katseleminen olikin ihan parasta.  Miehet valkoisissa vaatteissaan ja naiset mustissaan isuivat kahvilla ja polttelemassa nargilea (vesipiippu). Yksi nuoripari oli kuin tuhannen ja yhden yön tarinoista: Nuorukaisella oli hiekanvärinen vaate ja koristeellinen huivi pitkähkön ja laineikkaan mustan tukkansa verhona. Tyttö oli paljetein koristellussa abayassaan, huivissaan ja voimakkaassa meikissään käsittämättömän kaunis.

Cartagena

Cartagena Kolumbiassa on taas niitä paikkoja, joista on vaikea kertoa nokkelia tarinoita tai tehdä oikeastaan minkäänlaista analyysia, mikä se on kaupunkejaan. Kuitenkin tuntuu lattealta sanoa, että se on tosi kiva. Mutta kun se on. Muutaman Cartagenan tuntini perusteella jäi vaikutelma erittäin viihtyisästä, hyvinhoidetusta ja turvallisesta kaupungista, mutta enhän minä ehtinyt nähdä sitä muualta kuin muurien rajaamasta Unescon maailmanperisntökohteeksikin luokitellusta vanhasta kaupungista ja vähän taksimatkan varrelta satamasta ja satamaan

Vanhaa kaupunkia kiertää muuri, joka ainakin suurelta osin oli käveltävissä. Kokonaan ympäri emme kiertäneet, mutta varsinkin meren puolella tuuli oli tervetullut. Jo aamupäivällä oli erittäin lämmin, lähellä iltapäivän reilua kolmeakymmentä. Muurilta oli mukava seurata kaupunkielämää. Suurella osalla kaduista ei saa ajaa autolla, vaan jalankulkijat voivat maleksia rauhassa. Autoliikenne muutenkin muurien sisäpuolella varsin vähäistä.

Cartagenaa leimaa värikkyys. Rakennukset ovat kaikissa värikartan kirkkaimmissa sävyissä ja melkein kaikki kuin vastamaalattuja. Voisin sanoa kaupungin melkein kuin hehkuvan värejä. Auringonpaisteessa se vielä korostuu.
Katukuvassa on paljon turisteja, mutta pelkkä turistirysä Cartagenan vanha keskustakaan ei ole, vaikka tokihan kaupunki vaikutti aidommalta ja arkisemmalta muurien ulkopuolella. Rakennukset eivät olleet ehkä yhtä hyvässä kunnossa, vaikka olivat uudempiakin, mutta jollain tapaa kiehtovammalta se ihan aito kaupunki tietenkin vaikutti.  Harmittelin jo ennen matkaa, että Cartagenan pysähdys on yksi lyhimpiä koko risteilyllä, ja senpä takia emme karkkiväristä vanhaa keskustaa kauemmas ehtineet. Näkyi muurien ulkopuolella kohoavan pilvenpiirtäjienkin rypäs, mikä ei liene ihme, onhan kaupungissa lähes miljoona asukasta.
Vanhalla kaupungilla olisi ollut annettavaa ostosmatkailijallekin. Mies kykeni sovituskoppiin asti, kun minä vain tyydyin pyyhkimään hikeä ilmastoidussa kaupassakin. Kun tuntee itsensä grilliporsaaksi, ei tee mieli kuin korkeintaan katsella tarjontaa. Monissa näyteikkunoissa oli ihastuttavia vaatteita, selvästi paikallista suunnittelua tai ei ainakaan missään nimessä tuttua tusinakamaa. Epäilemättä olisin päätynyt ostamaan, jos olosuhteet olisivat sallineen läheisemmän tutustumisen tarjontaan.
Muutamalla aukiolla näkyi terassiravintoloita, ja lounasaikaan sisätiloissakin olevat ravitsemusliikkeet näyttivät kaikki olevan täynnä. Ovelta jouduttiin kaikista kääntymään, jos sisään yritettiin. Noin kuumassa ei oikein nälkääkään tunne, mutta järki käski syömään. Kun emme enää jaksaneet kolkutella kunnon ruoan perään, päädyimme kohtuullisen ankean hotellin aulaan sandwichille. Se oli ainoa ruokaan liittyvä yhteinen sana, joka meillä tarjoilijan kanssa oli. Juomasanastosta löytyi myös olut.
Cartagenassa, kuten kaikissa muissakin tämän risteilyn satamissa, oli mahdollisuus maksaa dollareilla. Vaihtorahat maksettiin useimmiten paikallisessa valuutassa. Epäilemättä siinä turisti ottaa niskoilleen heikon vaihtokurssin, mutta pääseepä paljon helpommalla kuin jonottamalla pankissa tai arvaamalla, paljonko kannattaa automaatista nostaa.

Maisemat vaihtuvat risteilemällä

Montakin kertaa olen tainnut jo puhua siitä, miksi olemme niin innostuneita risteilyistä: ikkunan takana maisema vaihtuu melkein kuin itsestään, samalla kun nukun. Ei risteilemällä pääse maihin ja kaupunkeihin kunnolla tutustumaan, mutta tuntumaa saa, mutta näkee paljon uutta.
En osaa sanoa prosenttimääriä, mutta joka tapauksessa risteilylaivoissa on valtavasti hyttejä, joista ei näe ulos. Me emme ole sisähyttiä koskaan ottaneet, mutta paljon niitä myydään. Minusta on kiva aamulla avata verhot ja katsoa, mihin yön aikana olemme saapuneet. Useinhan uudessa satamassa ollaan juuri aamulla. Panaman-risteilyllä meripäiviäkin oli paljon, joten jännitys oli lähinnä aaltojen korkeudessa, jonka melkein pystyin omasta olostani aistimaan ilman näköyhteyttä.

Luin jostain Celebrityn esitteestä, että uuden sukupolven valmistumassa olevissa aluksissa sisähyteissä on virtuaalinen ikkuna. En tiedä, mitä maisemaa se näyttää, mutta kuulostaa vähintään oudolta. Markkinavalttina oli myös suihkukopeissa oleva jonkinlainen apuväline säärten ajeluun, jokin teline, johon voi kinttunsa nostaa. En ole senkään lisäarvosta ihan vakuuttunut.

Huomenna alkavatkin Matka 2014 -messut. Bloggaajapassilla pääsen tutustumaan messuihin ns. ammattilaispäivänä heti huomenna, ja yleisölle tapahtuma avautuu perjantaina. Omia suosikkejani epäilemättä esittelen täällä ja Instagramissa viikonlopun aikana

Dohan ilta

Otsikko iltamenoista on erittäin harhaanjohtava. Niin harvassa ovat kerrat, joilloin lomilla valvoisimme ja varsinaisesti voisi puhua iltariennoista, mutta koska Dohassa on viideltä jo pimeä, voi seitsemältä kävelemään lähtemistä kai sanoa jo iltamenoksi?

Kymmenen minuutin kävelymatkan päässä hotelliltamme (Intercontinental Doha) oli Katara – valley of cultures, jota hotellin concierge suositteli illanviettopaikaksi. Miten luonnehtisin paikkaa? Se on kuin suuren kulttuurikeskuksen ja jonkin risteytys, mutten osaa sanoa minkä. Kuvista ehkä saa jonkinlaisen käsityksen paikan luonteesta. Siellä on mm. Qatarin valokuvausyhdistys, elokuvainstituutti, musiikkiakatemia, oopperatalo jne. Lisäksi alueella on ravintoloita ja muutama moskeija.

Sinänsä taidelaitoksista ei ollut viihdykettä ainakaan tavallisena joulukuisena keskiviikkoiltana, mutta mielenkiintoista oli seurata ihmisiä. Parkkipaikalle tuli tasaisena jonona valtavia maastureita, joissa useimmissa oli vain yksi tai kaksi miestä, jotka tulivat alueelle viettämään aikaa ja tapaamaan kavereita. Toki siellä oli myös nuoria naisia ja perheitä, mutta enimmäkseen miehiä.

En tiedä, mitä nimitystä käytetään miesten mekkomaisesta vaatteesta tai päähineestä, jossa on huivi ja jonkinlainen pantatyyppinen ratkaisu pään ympärillä, mutta tämä asu tuntui olevan Katarassa suorastaan hallitseva pukeutumistapa. Koska ilta oli jo varsin viileä, nuorilla miehillä saattoi olla “mekon” päällä esimerkiksi huppari. Koska tällainen asu on Suomessa erittäin harvinainen, olen jotenkin viehättynyt siitä. Voimakaspiirteiset arabit ovat aika särmän näköisiä vitivalkoisessa vaatteessaan.

Kataran erikoisuus oli sekin, että kaikki autot jätetään parkkialueelle, ja alueella saattoi saada kyydin golfkärryillä, joita ajeli ympäriinsä. Suurin osa ihmisistä kuitenkin liikkui kujilla ja rantabulevardilla jalan. Rannasta oli hyvät näkymät hotellimme suuntaan. Se vain on kuusine kerroksineen aika vaatimaton naapuriensa rinnalla.

Qatarilaiset vaikuttavat lapsirakkailta. Seurasin ravintolassa pikkutyttöä, joka ei malttanut istua aloillaan pöydässään vaan seikkaili ympäri ravintolasalia. Hän sai pitkäksi aikaa erään nuoren miehen huomion. Mies milloin kurkki pöydän alle, milloin esitteli kännykkäänsä tyttöselle. Mutta miksi sama pikkutyttö joutuu isona pukeutumaan mustaan abayaan ja ääritapauksessa peittämään kasvonsakin?

Hauskin näkemämme paikka oli kuitenkin baari, jossa lähinnä vain polteltiin nargilea, vesipiippua. Paikasta sai myös looseja, joissa oli isot televisiot. Niissä miesporukat polttelivat ja katsoivat jalkapalloa. Joka maassa tuntuu olevan omat juttunsa. Japanilaiset laulavat looseissaan karaokea.

Katarasta tuli vielä mieleeni uimaranta. Yleisiä rantoja Qatarissa on vähän, Dohan alueella vielä vähemmän. Yhden näimme tällä iltakävelyllä  Koska tosiaan oli ilta, ranta oli tyhjä, mutta jäi vähän vaivaamaan ajatus, millaista siellä olisi päivällä. Lomaviikko piti niin kiireisenä, ettemme ehtineet takaisin.
Rannan ohjetaulussa sanotaan: “Swimming costumes should not be worn outside the beach area.” Niin tarkkaa kuin pukeutuminen muuten oli, en voi uskoa, että bikineissä oleilu Kataran rannalla olisi kovin kohteliasta, vaikka ei suorastaan kiellettyä olisikaan. Ainakaan Jordanian Aqabassa en nähnyt yleisillä rannoilla kuin täysin vaatetettuja ihmisiä. Mutta korjatkaa, jos olen väärässä!

Doha

Yksi matkaoppaasta bongaamani must see -kohde on Al Corniche, seitsemän kilometriä pitkä rantabulevardi, ilmeisesti maailman pisin, tai pisimpiä ainakin. Se alkaa kuvassa takaoikealla näkyvältä Sheraton-hotellilta. Tässä päässä Al Cornichea kaupunki on erittäin moderni pilvenpiirtäjineen, joita rakennetaan koko ajan lisää. Kaupunginosan nimikin on New District of Doha. Suomalaista lämmitti, että rakenteilla oleviin kohteisiin näkyi useimpiin olevan tulossa Koneen hissit.

Al Cornichella oli näytteillä vanhoja autoja, sotakalustoa, moottoripyöriä ja muuta (miehiä!) kiinnostavaa. Itse en oikein jaksanut innostua, mutta mies olisi varmaan mennyt kaikkiin sisällekin, jollei aitoja olisi ollut. Aika hiljaista oli. Jonkin verran oli liikkeellä hölkkääjiä (luultavasti vierastyöläisiä) ja lapsiperheitä päiväkävelyllä. Turistien (ainakin länsimaisten) määrä on muuten koko Dohassa ollut huomattavan vähäinen.

Dhow-veneitä oli rannassa aika paljon vailla matkustajia. Niillä tehdään jonkinlaisia risteilyjä, mutta ilmeisesti annetaan myös lyhyempiä kyytejä. Useat veneilijät huutelivat saadakseen meistä asiakkaan, mutta päällekäyvää kauppaaminen ei ollenkaan ollut. Koska olimme liikkeellä kävelymielellä, emme edes selvittäneet, mitä tarjoaisivat ja mihin hintaan. Niin kuivaa kuin Qatarissa onkin, kasvaa jokseenkin koko Al Cornichen mitan palmuja, joiden rungot valaistaan illalla. Joulukuu on vuoden sateisin kuukausi, mutta ainakaan tänä vuonna ei vielä ole joulukuussa satanut lainkaan.

Rinnalla kulkee 6-kaistainen tie. Kuten kaikilla muillakin kaupunkia halkovilla isoilla teillä, sillä saa ajaa 80 km/t. Ja sitä todella ajetaan. Liikennevaloja ei juurikaan ole, vaan lähinnä kiertoliittymiä. Tien ylittäminen ei olekaan ihan helppoa, koska Dohassa varsin vähän ylipäätään liikutaan jalan. Autoilija on kuningas, joka kovin mielellään ei edes hidasta.

Tarkoituksemme oli kävellä koko 7-kilometrinen rantakatu, koska luulin Islamilaisen taiteen museon olevan sen päässä, mutta se onkin viiden kilometrin kohdalla. Päiväkävelystä tulikin odotettua lyhyempi. Aurinkoisuudesta huolimatta lämpötila oli suunnilleen 22 astetta, eli aivan loistava ulkoiluun. Kesällä en uskoisi haluavani tätäkään matkaa kävellä.
Museon kahvila oli erityisen tyylikäs valkoisine nahkasohvineen. Koko seinä on lasia, ja siitä on näköala suoraan merelle ja lahden yli pilvenpiirtäjille. Hinnat kahvilassa olivat aika korkeat, mutta omenaleivos taivaallinen. Kyllä tästä atmosfääristä ja palvelusta maksoi mieluusti vähän ekstraa. Sitä paitsi museon kiinteisiin kokoelmiin ei ollut lainkaan sisäänpääsymaksua. Noin viiden euron lippu piti ostaa, jos halusi vierailevaan näyttelyyn, jossa oli esillä saksalaisia aarteita 1700-luvulta. Kaikenlaiseen onkin Euroopassa rahoja tuhlattu…

Museossa on taidetta ja vanhoja esineitä ympäri koko arabimaailman. Suosikkini oli monenkirjavin jalokivin päällystetty noin 15-senttinen lintu. Vasta museokierroksen loppupuolella tajusin, että valokuvaaminen oli sallittua.

Miksi minä matkustan?

Toiset ovat shopaholiceja, minä olen koukussa matkustamiseen. Pakkaan matkalaukun 6 – 7 kertaa vuodessa. Useimmiten matkustan puolison kanssa, joskus yksin tai ystävän kanssa. Matkustamiseen menevät lähes kaikki lomat – ja rahat. Suurin osa perheemme vaatteistakin tulee reissuilta. Shoppailu on osa matkustamista. Kotona käyn kaupoilla varsin harvoin.
Matkakohteeni valikoituvat useimmiten sen perusteella, mihin saa halpoja lentoja, ei niinkään sen, mihin varsinaisesti tekisi mieli. Riemastuttavaa on löytää halvat lennot, hinta-laatusuhteeltaan oivallinen hotelli, kulmia, joilla ei kuule suomea, kuppiloita, joiden ruokalistaa ei ymmärrä mutta joissa ruoka on taivaallista, alennusmyyntejä, paikkoja, jotka vetävät hiljaisiksi ja sanattomiksi. Toisaalta uuden näkeminen innostaa aina. En bongaile paikkoja, matkusta vartavasten johonkin jonkin pisteen takia, niitä kertyy kyllä, kun maailmalla kulkee.

Reppureissaaja en ole, ihan halvimpia budjetti-hotelleja en valitse, mutta luksukseen käytän rahoja vain harvoin. Silloin harvoin hotellin tai palvelun pitää olla jotenkin erityinen.

Tällä blogilla haluan vähentää ennakkoluuloja esimerkiksi arabimaita ja Itä-Eurooppaa kohtaan. Liian usein kuulen kysymyksen, miksi johonkin. Miksi Moldovaan, kun voisi mennä Ranskaan? Miksi Myanmariin, kun voisi pysyä Thaimaassa? Miksi arabimaihin, kun kristittyjäkin on? Juuri siksi! Uusi ja erilainen on kiinnostavampaa kuin jo nähty!