Etelä-Karjalan Aikuisopisto AKTIVA:n kuljetusalan koulutusyksikölle on hankittu vuonna 2006 rekkasimulaattori, sekä sen yhteyteen virtuaalikoulutuskokonaisuus. Simulaattoria voidaan liikutella tarpeen ja koulutuspaikan mukaan. Toimintamalli mahdollistaa asiakaslähtöisen koulutustoteutuksen ja minimoi koulutettavan ryhmän kuluja koulutukseen matkustamisen osalta sekä tehostaa koulutuskokonaisuuden ajankäyttöä.
Toteutuneilla hankkeilla on varauduttu erityisesti uuteen kuljetusalan EU-direktiiviin, jonka seurauksena kuljetusalan perus- ja täydennyskoulutustarve kasvaa merkittävästi. Direktiivin mukaisia ammattipätevyyskoulutuksia on järjestetty vuodesta 2007 alkaen.
Rekkasimulaattorikoulutuksesta saadun opiskelijapalautteen johdosta Etelä-Karjalan Aikuisopisto AKTIVA on hakenut ja saanut EU:n EARK -rahoitusta suomalaisen tiestön simuloimiseksi opetussimulaattoriin opetusvälineen realistisuuden kehittämiseksi ja parantaaksen opetuksen tuloksia.Hanketta varten on perustettu Optilogi 2 -projekti, jonka tavoitteena on nostaa Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän kuljetusalan koulutusyksikkö valtakunnallisesti merkittäväksi koulutuksen tarjoajaksi, joka palvelee kuljetusalan yrityksiä, opiskelijoita sekä muita alan toimijoita maakunnallisesti ja koko maan laajuisesti. Lisäksi tavoitteena on nostaa kuljetusalan koulutuksen laatua ja opettajien ammattitaitoa, monipuolistaa koulutussisältöä, motivoida opiskelijoita, edistää liikenneturvallisuutta ja kuljetusalan tehokkuutta, uudistaa alan imagoa ja siten edistää nuorten ja aikuisten hakeutumista kuljetusalalle.
Hankkeen toteutuksessa toimitaan yhteistyössä yksityisen sektorin kanssa, jotta palvelut ja koulutus saadaan vastaamaan mahdollisimman hyvin kuljetusalan tarpeita.
Kurvi - Virtuaalikoulu | Kuvagalleria | Diaesitys (.ppt) | Testaa reaktiosi

